Monipuolinen, ammattitaidolla toteutettu veneen huolto Oulun seudulla on JOM Vene Oy:n ydinpalveluita. Hoidamme huollot joko omassa kotisatamassamme Haukiputaan Martinniemessä tai asiakkaan omassa satamassa yhteisesti sovittuna aikana. Jättämällä veneen huollot meille, voit viettää huolettomia tunteja veneillessä, oli kyseessä sitten huvivene tai ammattikäyttöön suunniteltu alus. Meiltä saat saman katon alta myös ammattitaitoiset veneen korjaukset, olipa veneesi puusta, teräksestä tai lasikuidusta valmistettu. Muista, että tiloissamme onnistuu myös veneen kuin veneen talvisäilytys. Ota yhteyttä meihin ja seilaa huolettomaan huoltoon.
Kokeneet ammattilaisemme ovat tottuneita työstämään puu-, teräs-, alumiini- tai lasikuituveneitä. Silloin tällöin voi sattua vahinko ja arvokkaan veneen kohtalo voi olla kiinni ammattimaisesta korjauksesta. Aina haaveri ei katso kelloa ja teemme sopimuksesta töitä myös normaalien aukioloaikojen ulkopuolella. Vuosien aikana kerätyn ammattitaitomme myötä meistä on tullut kumppani myös vakuutusyhtiöille vauriokorjausten osaavana tekijänä. Lisäksi teemme lukuisat veneiden asennus- ja muutostyöpalvelut moottoreille ja muille varusteille. Tarjoamme monipuolisia palveluita, oli kyseessä sitten veneen huolto tai korjaus:
Olemme tulleet tunnetuksi myös osaavana puuveneiden entisöijänä ja rakentajana. Hallitsemme tarkkuutta vaativat venepuusepäntyöt, sillä olemme toteuttaneet lukuisia projekteja sekä entisöinnissä, että myös uusien puuveneiden rakentamisessa. Teemme vauriokorjauksia, entisöintejä, sisustustöitä, ynnä muuta. Meille kauniit puuveneet ovat sydämen asia. Yhä harvinaisemmaksi käyvä puunkäsittelytaito ja veneenveistotaito ovat opittavissa vain tekemällä ja vuosien kokemuksella. Puuveneen sielu on erilainen, sillä sen ulkonäössä ja käytössä esiin nousevat hienot luonnonmateriaalit, suomalainen käsityö ja sukupolvelta toiselle periytyvä veneenveistotaito.
Mikäli tarvitset veneen huoltoa tai korjausta tai olet kiinnostunut muista palveluistamme ota meihin yhteyttä.
JOM Vene Oy
Repolantie 31
90850 Martinniemi
Puh. 040 546 4226
Puh. 0400 584 053